KEITTOMAALIA HAKKILASSA!
Juhannuksena katettiin ruokailut auringonpaisteeseen ja samalla huomasimme, että ulkorakennuksen maalipinta on päässyt 120 vuoden kuluessa pahasti rapistumaan. Hetken asiaa tuumattuamme päätimme keitellä heti arjen koittaessa punamultaa ja sutia se samantien aittojen ja puorin seiniin!
Maalin keitto oli kuitenkin jo aikaisemmin sovittu ja kaveriksi saatiin kylän muitakin vanhaan hurahtaneita. Valmis maali jaettiin siis kahtia. Kailan kirjasta sekä museoviraston korjauskortistosta saatiin hyvät ohjeet ja hommaan ryhdyttiin luottavaisin mielin. Ruisvelliä ja rautavihtrilliä keiteltiin aamupäivä ja puolisen jälkeen lisättiin mukaan punamullat. Suolaa lisättiin mukaan reilulla kädellä, notta varmasti säilyy. Valmis "lietemaali" näytti herkulliselta ja ruispuuron tuoksu toi keittäjille mieleen milloin puolukkapuuron, milloin mustanmakkaran.
Maalia hauduteltiin vielä muutama tunti ja jätettiin sitten jäähtymään. Koemaalaus todisti sen, että oikein tehtiin. Vaikka valkialla vaattehella pyyhkääsöö, niin ei jäläkiä jätä!. Samana iltana päästiin maalaamaan ja kaikki olivat innokkaasti mukana. Kakkonen kunnostautui erikoisesti ja maalasi monta neliötä.
Perusohjeen mukaisesti maali tuli keitettyä. Mitäpä sitä säveltämään, kun esi-isät ovat asian valmiiksi tuumailleet. Ja niinkuin Paappa oli suurten ikäluokkien tietosanakirjasta Apu-lehdestä lukenut; "Maalin keitto on idioottivarmaa puuhaa." Tämä tieto tuli kyllä vasta keittämisen jälkeen, eli MOT. Kun Kakkosen kanssa maalailtiin niin totesimme, että kun telkkarissa nykyään "stailataan" kaikki paikat niin meilläpäs "Kailataan"!
Ethän yrittänyt maistaa maalia? Muistelen vaan Uulan tummanruskeaa pellavaöljymaalia ja vaaleansinistä kosteuseristettä...
VastaaPoistaTilasin Laurilan lammastilalta 500 g kainuunharmasta kuituna. Ne on jo postissa tulossa!
En tällä kertaa, vaikka tämä mömmö olisi varmaan ollut noita edellisiä vähän terveellisempää :)
VastaaPoistaÄkkiä ne villat langaksi, ja tuut värjäämään meidän kanssa sitten parin viikon päästä! Eikös??